[Mvr-hall] ENSI KESKIVIIKON EXCUSTA
Moi kaikki!
Emme ehdi enää saada opasta (alla Martti Lehtisen vastaus) tai sponssia exculle. Varsinkin, kun meillä ei kai olisi juuri mitään tarjota sponssaajalle vastineeksi rahasta eikä kukaan ehdi soittelemaan. Siispä ehdotan, että unohdamme kivikierroksen tällä kertaa.
SEN SIJAAN ehdotan excukohteeksi GTK:n (Geologian tutkimuskeskus) uutta geonäyttelyä, josta Miikka kertoi! Näyttelyn teemana on "Maapallo avaruudessa" ja tiedotteen mukaan siellä on paljon kiinnostavaa tietoa maapallon synnystä, mineraaleista, jäätiköitymisestä jne. jne. Lisäksi siellä on monipuolinen kivinäyttely ja tietoa GTK:n toiminnasta. Ilmeisesti siellä on myös joitain nappuloita, joita saa painella -> hauskaa. Hyviä puolia kiinostavuuden lisäksi: GTK on lähellä ja näyttely ilmainen!
Näyttely on avoinna 9-16. Rambollille saa mennä viideltä. Vaihtoehtoina on ottaa tilataksi tai mennä bussilla, jolloin tosin joutuu vaihtamaan tai vähän kävelemään. Matkaan tuskin menee tuntia kuitenkaan, joten näyttelyn jälkeenhän voitais mennä Otaniemen Nesteelle huokaisemaan, ja jatkaa siitä sitten Rambollin pitoihin. Ehkä MVR voisi tarjota Nesteellä (tai jossain paikassa x) yhdet??
SELVITETTÄVIÄ ASIOITA: 1) ONKO LÄHTIJÖITÄ????? VASTAATTEHAN OMALTA OSALTANNE VÄLITTÖMÄSTI!!! (On erittäin epäkohteliasta Rambollille, jos reissu perutaan viime tipassa...)
2) Taksi vai bussi Otaniemestä Rambollille?
3) Tarjoaako MVR yhdet ennen Rambollia?
4) KOITETAANKO SAADA NÄYTTELYYN OPAS? Asiaa voisi tiedustella erikoistutkija Heikki Vanhala 040-508 5031 tai erik.tutk. Jukka-Pekka Palmu 040 558 8143. SOITTAAKO JOKU? OUTI?
5)Samalla voisi tiedustella, kauanko näyttelyyn kantsii varata aikaa. Ehkä voitaisiin kokoontua raksalla esim. klo 13-13.30 ja mennä siitä yhdessä?? Mutta sitä kannattaisi kysyä.
Freddy
----- Forwarded message from Martti Lehtinen martti.lehtinen@helsinki.fi ----- Date: Wed, 27 Apr 2005 09:04:34 +0300 From: Martti Lehtinen martti.lehtinen@helsinki.fi Reply-To: Martti Lehtinen martti.lehtinen@helsinki.fi Subject: Re: MVR-kerho toivoo teitä oppaakseen tutustuessaan geologisiin kohteisiin 4.5.2005 To: fwinqvis@cc.hut.fi
Hei!
Kiitos yhteydenotosta. Asia tuli yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla, sillä toukokuu on täällä mm. kiireinen retkeilyaika. Keskiviikkona 4.5. olen tosin iltapäivällä vapaa, mutta silloin täytyy valmistella ja varmistella perjantain 6.5. koko päivän retkeilyä, johon tulee mukaan vieraita lahden takaa Virostakin. Väki, n.50 henkeä, pitää vielä ruokkiakin.
Voin toki toimia tarvittaessa oppaana, mutta teillä on ilmeisesti käytössä retkimonisteita, joita olen jakanut osanottajille useilla edellisillä retkeilyillä täällä pääkaupunkiseudulla. Niiden avulla asiaa tunteva pärjännee jo hyvin.
Ensi viikon keskiviikko tuntuu minulle siis melko mahdottamalta saada järjestymään varsinkin, kun tässä on kaikenlaista muutakin kiirettä mm. kirjaan liittyvien määräaikojen kanssa.
Parhain eli kivikovin terveisin
Martti Lehtinen
----- Original Message ----- From: fwinqvis@cc.hut.fi To: martti.lehtinen@helsinki.fi Sent: Tuesday, April 26, 2005 12:41 PM Subject: MVR-kerho toivoo teitä oppaakseen tutustuessaan geologisiin kohteisiin 4.5.2005
Hei,
Olemme maa- ja vesirakentajat -kerho eli MVR-kerho. Toimimme Otaniemessä teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan alaisuudessa ammattiainekerhona. Kerhon jäsenet ovat opiskelijoita, joilla rakentamien kohdistuu maa-, kallio-, ja vesirakenteisiin. Tätä taustaa vastaan myös meille on tärkeää tuntea geologiaa. Geologian taitomme rajoittuu kuitenkin peruskurssiin, jossa kerrataan maaperän synty ja käsitellään hiukan mineraaleja ja kivilajeja. Nyt toivoisimme voivamme lähteä kevätretkelle tutustumaan todellisiin geologisiin kohteisiin.
Olemme kuulleet opastamastasi luonnontieteellisen keskusmuseon järjestämästä luontoretkestä Helsingin geologisille kohteille, jonka ajankohtana oli viime elokuu. Kerhomme jäsenissä heräsi kiinnostus tutustua vastaavasti lähiympäristön kohteisiin ja toivoisimme, että voisitte osallistua oppaanamme tämän kierroksen toteutukseen.
Ajankohdaksi ehdotamme 4.5.2005 klo 12-17. Kierros noudattelisi järjestämänne retken kohteita siten, että valitaan kohdejoukosta rakentajille sopivimmat, jotta saadaan ohjelma sopimaan aikatauluun. Ryhmämme koko olisi noin 10hlö ja siirtymiset toteutettaisiin tilaisuuteen varattavalla pikkubussilla. Tarkka ohjelma täsmentynee myöhemmin, mutta olisi mukavaa kuulla myös teidän mielipiteenne kohteista. Iltapäivä päättyy Ramboll Finland Oy:n toimitiloihin Espoossa, jossa tarjolla pientä purtavaa, juomaa ja sauna. Toivottavasti saisimme nauttia seurastanne myös täällä vapaan keskustelun merkeissä.
Kunnioittaen,
MVR-kerhon hallituksen puolesta
Fredrik Winqvist MVR-kerhon rahastonhoitaja '05
----- End forwarded message -----
Tää meili tulikin jo Freddylle kerran, mutta nyt siis myös hallitukselle.
1. Lähden ilman muuta. 2. Bussi. Kustannuskysymys ja uskon että saamme max 20 henkeä mukaan näin lyhyellä aikavälillä. Taksi, jos on varaa. 3. Kyllä. Hyvä houkutin kuivasuille. 4. Opas mahdollinen ja suositeltava, mutta ei välttämätön kunhan joku tietää mihin mennään. 5. Näyttelyn laajuudesta riippuen 1-2 tuntia näyttelyyn ja tunti mahdolliselle kaljalle ennen Rambollia.
Lisäksi pitää laittaa ilmoittautumislista seinälle ja sähköpostia MVR-kerhon jäsenille kunhan yksityiskohdat selviävät. Jos ilmolista ei ajan vähyyden vuoksi kannata, niin meilissä täytyy olla selkeä kokoontumispaikka excuun lähtöä varten. Lisäksi, jos halutaan saada uusia jäseniä niin laitetaan meiliä fuksien tai muiden vuosikurssien postituslistoille. Ainakin Rambollin edustajat ovat aina valmiita tekemään yhtiötään tunnetuksi uusille jäsenille: näin olen havainnut.
T.Petri
----- Original Message ----- From: fwinqvis@cc.hut.fi To: mvr-hall@tky.hut.fi Sent: Wednesday, April 27, 2005 4:41 PM Subject: [Mvr-hall] ENSI KESKIVIIKON EXCUSTA
Moi kaikki!
Emme ehdi enää saada opasta (alla Martti Lehtisen vastaus) tai sponssia exculle. Varsinkin, kun meillä ei kai olisi juuri mitään tarjota sponssaajalle vastineeksi rahasta eikä kukaan ehdi soittelemaan. Siispä ehdotan, että unohdamme kivikierroksen tällä kertaa.
SEN SIJAAN ehdotan excukohteeksi GTK:n (Geologian tutkimuskeskus) uutta geonäyttelyä, josta Miikka kertoi! Näyttelyn teemana on "Maapallo avaruudessa" ja tiedotteen mukaan siellä on paljon kiinnostavaa tietoa maapallon synnystä, mineraaleista, jäätiköitymisestä jne. jne. Lisäksi siellä on monipuolinen kivinäyttely ja tietoa GTK:n toiminnasta. Ilmeisesti siellä on myös joitain nappuloita, joita saa painella -> hauskaa. Hyviä puolia kiinostavuuden lisäksi: GTK on lähellä ja näyttely ilmainen!
Näyttely on avoinna 9-16. Rambollille saa mennä viideltä. Vaihtoehtoina on ottaa tilataksi tai mennä bussilla, jolloin tosin joutuu vaihtamaan tai vähän kävelemään. Matkaan tuskin menee tuntia kuitenkaan, joten näyttelyn jälkeenhän voitais mennä Otaniemen Nesteelle huokaisemaan, ja jatkaa siitä sitten Rambollin pitoihin. Ehkä MVR voisi tarjota Nesteellä (tai jossain paikassa x) yhdet??
SELVITETTÄVIÄ ASIOITA: 1) ONKO LÄHTIJÖITÄ????? VASTAATTEHAN OMALTA OSALTANNE VÄLITTÖMÄSTI!!! (On erittäin epäkohteliasta Rambollille, jos reissu perutaan viime tipassa...)
2) Taksi vai bussi Otaniemestä Rambollille?
3) Tarjoaako MVR yhdet ennen Rambollia?
4) KOITETAANKO SAADA NÄYTTELYYN OPAS? Asiaa voisi tiedustella erikoistutkija Heikki Vanhala 040-508 5031 tai erik.tutk. Jukka-Pekka Palmu 040 558 8143. SOITTAAKO JOKU? OUTI?
5)Samalla voisi tiedustella, kauanko näyttelyyn kantsii varata aikaa. Ehkä voitaisiin kokoontua raksalla esim. klo 13-13.30 ja mennä siitä yhdessä?? Mutta sitä kannattaisi kysyä.
Freddy
----- Forwarded message from Martti Lehtinen martti.lehtinen@helsinki.fi ----- Date: Wed, 27 Apr 2005 09:04:34 +0300 From: Martti Lehtinen martti.lehtinen@helsinki.fi Reply-To: Martti Lehtinen martti.lehtinen@helsinki.fi Subject: Re: MVR-kerho toivoo teitä oppaakseen tutustuessaan geologisiin kohteisiin 4.5.2005 To: fwinqvis@cc.hut.fi
Hei!
Kiitos yhteydenotosta. Asia tuli yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla, sillä toukokuu on täällä mm. kiireinen retkeilyaika. Keskiviikkona 4.5. olen tosin iltapäivällä vapaa, mutta silloin täytyy valmistella ja varmistella perjantain 6.5. koko päivän retkeilyä, johon tulee mukaan vieraita lahden takaa Virostakin. Väki, n.50 henkeä, pitää vielä ruokkiakin.
Voin toki toimia tarvittaessa oppaana, mutta teillä on ilmeisesti käytössä retkimonisteita, joita olen jakanut osanottajille useilla edellisillä retkeilyillä täällä pääkaupunkiseudulla. Niiden avulla asiaa tunteva pärjännee jo hyvin.
Ensi viikon keskiviikko tuntuu minulle siis melko mahdottamalta saada järjestymään varsinkin, kun tässä on kaikenlaista muutakin kiirettä mm. kirjaan liittyvien määräaikojen kanssa.
Parhain eli kivikovin terveisin
Martti Lehtinen
----- Original Message ----- From: fwinqvis@cc.hut.fi To: martti.lehtinen@helsinki.fi Sent: Tuesday, April 26, 2005 12:41 PM Subject: MVR-kerho toivoo teitä oppaakseen tutustuessaan geologisiin kohteisiin 4.5.2005
Hei,
Olemme maa- ja vesirakentajat -kerho eli MVR-kerho. Toimimme Otaniemessä teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan alaisuudessa ammattiainekerhona. Kerhon jäsenet ovat opiskelijoita, joilla rakentamien kohdistuu maa-, kallio-, ja vesirakenteisiin. Tätä taustaa vastaan myös meille on tärkeää tuntea geologiaa. Geologian taitomme rajoittuu kuitenkin peruskurssiin, jossa kerrataan maaperän synty ja käsitellään hiukan mineraaleja ja kivilajeja. Nyt toivoisimme voivamme lähteä kevätretkelle tutustumaan todellisiin geologisiin kohteisiin.
Olemme kuulleet opastamastasi luonnontieteellisen keskusmuseon järjestämästä luontoretkestä Helsingin geologisille kohteille, jonka ajankohtana oli viime elokuu. Kerhomme jäsenissä heräsi kiinnostus tutustua vastaavasti lähiympäristön kohteisiin ja toivoisimme, että voisitte osallistua oppaanamme tämän kierroksen toteutukseen.
Ajankohdaksi ehdotamme 4.5.2005 klo 12-17. Kierros noudattelisi järjestämänne retken kohteita siten, että valitaan kohdejoukosta rakentajille sopivimmat, jotta saadaan ohjelma sopimaan aikatauluun. Ryhmämme koko olisi noin 10hlö ja siirtymiset toteutettaisiin tilaisuuteen varattavalla pikkubussilla. Tarkka ohjelma täsmentynee myöhemmin, mutta olisi mukavaa kuulla myös teidän mielipiteenne kohteista. Iltapäivä päättyy Ramboll Finland Oy:n toimitiloihin Espoossa, jossa tarjolla pientä purtavaa, juomaa ja sauna. Toivottavasti saisimme nauttia seurastanne myös täällä vapaan keskustelun merkeissä.
Kunnioittaen,
MVR-kerhon hallituksen puolesta
Fredrik Winqvist MVR-kerhon rahastonhoitaja '05
----- End forwarded message ----- _______________________________________________ Mvr-hall mailing list Mvr-hall@list.tky.fi http://list.tky.fi/mailman/listinfo/mvr-hall
participants (2)
-
fwinqvis@cc.hut.fi
-
Petri Ihalainen