Arvoisa Jäsenistö!

 

MVR:n hallitus ja KTK:n hallitus ovat aloittaneet valmistelut Kalliotekniikan Kerhon ja Maa- ja Vesirakentajat -kerhon yhdistämiseksi.

Yhdistymisen tarve johtuu muuttuneesta toimintaympäristöstä. Opiskelijoiden sisäänottomäärät Aalto-yliopistossa ovat laskeneet. Lisäksi tutkintouudistusten myötä opiskelijat aloittavat suuremmissa sisäänottoyksiköissä ja valitsevat pääaineensa vasta kolmannen opiskeluvuoden jälkeen. Molemmat kerhot kuuluvat tulevaisuudessa saman, georakentamisen pääaineen alle.

Yhdistyminen takaa molemmille aloille tasaisemman edunvalvontaorganisaation toiminnan sekä leveämmät hartiat uusien opiskelijoiden houkuttelemiseksi alalle.

Toivomme että jäsenemme, niin ainais- kuin opiskelijajäsenet, sekä yhteistyökumppanimme ottavat asiaan kantaa halutessaan.

Yhdistymisen askelmerkit ovat seuraavat:

26.11.2015 Kalliotekniikan Kerhon vaalikokous. Vaalikokouksessa esitetään Kalliotekniikan kerhon lakkauttamista.

3.12.2015 MVR-kerhon vaalikokous, jossa ehdotetaan seuraavia sääntömuutoksia:

Kohta 2 § Yhdistyksen tarkoitus "Toimia yhdyssiteenä niiden maa- ja vesirakennusalasta kiinnostuneiden opiskelijoiden välillä, jotka ovat Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäseniä." Muutetaan seuraavanlaiseksi: "Toimia yhdyssiteenä niiden maa-, kallio- ja vesirakennusalasta kiinnostuneiden opiskelijoiden välillä, jotka ovat Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäseniä."

 

Lisäksi lisätään kohtaan 21 § Hallitus, seuraava lause "Hallituksen jäsenistä vähintään yhdelle tulee nimetä vastuu kalliopuolen ja yhdelle maa- ja vesipuolen opiskelijoiden etujen ajamisesta."

18.12.2015 MVR:n yhdistyksen kokous, jossa vahvistetaan sääntömuutokset.

15.1.2016 Järjestetään yhdistymisjuhlat.

2016 vuoden lopulla Maa- ja vesirakentajat -kerhon nimeä lähdetään muuttamaan vastaamaan uutta tehtävää.

31.12.2016 asti Kalliotekniikan Kerhon ainaisjäsenet voivat liittyä veloituksetta jatkossa molempia aloja edustavan MVR-kerhon ainaisjäseniksi.

Lisätietoja yhdistymisestä antavat:

Kalliotekniikan Kerhon puheenjohtaja Jari Airaksinen +358 40 544 2225

Maa- ja vesirakentajat -kerhon puheenjohtaja Oona Niiranen +358 40 838 4582

 

Maa- ja vesirakentajat -kerhon varapuheenjohtaja Markus Melander +358 40 060 4191

Yhteyshenkilöt tavoittaa myös sähköpostitse, etunimi.sukunimi@aalto.fi