(Joulu)Kalenteri esiin ja kynä käteen, on aika avata luukku nro 2. MVR-kerho viettää taas spektaakkelimaiset pikkujoulut vaalikokouksineen ti 2.12.2008.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että laita nimesi kiltahuoneen listaan tai ilmianna itsesi anne.leivo@iki.fi -osoitteeseen. Tapahtumapaikkana tällä kertaa toimivat Kehä I:n työmaa Leppävaarassa ja Otarannan kattosauna Otarannassa. Juhlapuhujina YIT:n edustajat.
Alustavaksi ohjelmaksi on kaavailtu seuraavaa:
Excursio YIT Infran Kehä I -projektille Lepuskiin klo 14.00. Vierailu työmaalle ja luvassa nimenomaan ihan oikeaa tepustelua tunnelissa. Lisäksi kerhon vastahankkimat eli tuliterät excursiokypärät ja -liivit ajetaan sisään syvällä Mestarintunnelissa. Ahh, sitä jouluista kypärän pinnan kimallusta ja huomioliivin tuiketta.
Pikkubakkanaalit eli -joulut aloitetaan Otarannassa klo 17.00 alkaen. Muutaman glögin jälkeen kaikki ovat keränneet sen verran rohkeutta, että on aika ilmoittautua ensi vuoden hallitukseen.
Vaalikokous alkakoon noin klo 18.30 aikaan. Hallitus kaipaa uutta verta, joten polttavaa paloa maa- ja vesirakentamisalan vaikutusvaltaisimmille paikoille tuntevat olkoon silloin paikalla. Halukkuudestaan esimerkiksi tiedottajan hommaan voi informoida tänä vuonna eläkkeelle jäävää puheenjohtajaamme Auli.orpana@tkk.fi.
Hallitukseen paikat ovat totutusti pj, vpj, sihteeri, rahastonhoitaja, isäntä, excursiomestari, tiedottaja, www-vastaava ja elukka. Tarjolla myös mahtava määrä toimaripaikkoja kaikille halukkaille.
Lisäki luvassa saunomista, temmeltämistä, mielettömän hyvää kinkkua, jouluruokaa, karaokea, uusi hallitus, vanha hallitus, Mauni, pummisetä (ei anna lahjoja, antaa vaan viskiä), glögiä, glögiä, glögiä, jne.
Ilmot killan seinällä olevaan listaan tai sähköpostilla anne.leivo@iki.fi, että osataan varata tarpeeksi sapuskaa!
Jouluisin tervehdyksin,
Niko Tiedottaja '08
p.s. Muistakaatte myös ammattiainekerhojen järjestämät RIL-glögien jatkot eli ratikkabileet 12.12.2008.