KUTSU MAA- JA VESIRAKENTAJAT -KERHON VUOSIKOKOUKSEEN 2017

Otakaari 18, Ossinsauna

6.2.2017 klo 18


Moi,


On jälleen aika pitää MVR-kerhon vuosikokous, jossa vahvistetaan viime vuoden toiminta sekä tulevan vuoden suunnitelmat.

Lisäksi tällä kertaa käsitellään myös kerhon nimen muuttamista. Vuoden 2016 alusta MVR on ottanut hoiviinsa myös kalliorakentamisen opiskelijat, minkä lisäksi yliopiston tutkintouudistukset ovat siirtäneet opiskelijoiden painopistettä. Tämän vuoksi on koettu, ettei kerhon entinen nimi enää vastaa edustamiamme aloja riittävän hyvin. Viime joulukuun vaalikokouksessa päätettiin muuttaa kerhon nimeä Maa- ja kalliorakentajat ry:ksi. Tämä päätös pitää vahvistaa seuraavassa kokouksessa, eli nyt vuosikokouksessa, jotta muutos on virallinen.


Kokouksen esityslista löytyy alta. Olet äänioikeutettu kokouksessa, kunhan olet maksanut vuoden 2017 jäsenmaksun MVR-kerholle.


Virallisen kokouksen jälkeen luvassa on rentoa saunomista, ruokaa sekä virvokkeita. Nyt sinulla on oiva tilaisuus esittää ideoita ja toiveita ensi vuodelle sekä viettää mukavaa iltaa muiden kerhon jäsenten kanssa!


Esityslista:


  1. Kokouksen avaus

  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri

  3. Valitaan kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa ja heille kaksi (2) varahenkilöä

  4. Valitaan kaksi (2) ääntenlaskijaa

  5. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

  6. Hyväksytään kokouksen esityslista

  7. Yhdistyksen sääntöjen muuttaminen
  8. Esitetään vuoden 2016 tilinpäätös, toimintakertomus ja toiminnantarkastajien lausunto

  9. Päätetään vuoden 2016 tilinpäätöksen vahvistamisesta

  10. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä vuoden 2016 hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

  11. Esitetään hallituksen laatima toimintasuunnitelma toimintakaudelle 2017

  12. Esitetään hallituksen laatima talousarvio toimintakaudelle 2017

  13. Päätetään vuoden 2017 toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistamisesta

  14. Tiedotteet ja muut esille tulleet asiat

  15. Kokouksen päättäminen


Tarjoilujen mitoittamiseksi pyydämme ilmoittautumaan tämän linkin kautta: https://goo.gl/forms/sAwcYqk5WwNV6U4K2


Terveisin,


Terhi Seppälä
Puheenjohtaja
Maa- ja vesirakentajat -kerho ry