Moi!


Haluaisitko haistella geotekniikan uusimpia tuulia, tanssahdella PSY:n jalanjäljissä Gangnamissa ja kärventää makunystyräsi Kimchillä? Hae siis MVR:n ulkoexcursiolle, jonka päämäärä on kiehtova Etelä-Korea! Matkan pääkohteena on kansainvälinen geotekniikan konferenssi Soulissa, jonka sisällöstä osallistujat kirjoittavat artikkeleita 1-3 henkilön ryhmissä. Artikkelit kootaan yhteisiin kansiin julkaisuksi, jonka tarkoituksena on tuoda konferenssin tärkeimmät uudet ajatukset ja oivallukset Suomeen. Julkaisun kohderyhmänä ovat sekä opiskelijat että alan ammattilaiset. Lisätietoa konferenssista: http://www.icsmge2017.org


Alustava matkan ajankohta on 14.-24.9., mutta päivät saattavat muuttua hieman lentojen hintojen mukaan. Puolessatoista viikossa ehtii konferenssin lisäksi myös tutustumaan paikalliseen kulttuuriin excursioiden ja nähtävyyksien muodossa.


Reissuun pääsee alustavasti 16 osallistujaa, ulkoexcursiotoimikunnan jäsenet mukaanlukien. Mikäli hakijoita on enemmän kuin paikkoja, päättää toimikunta hakemusten perusteella matkaan lähtijät. Karsintakriteerit ovat kiinnostus ja kokemus alasta sekä reissun toteuttamista edistävät erityistaidot. Kaikki osallistujat sitoutuvat osallistumaan mahdollisiin talkootöihin sekä artikkeleiden kirjoittamiseen.


Reissun hinta on arviolta 400-800 €, ja se tarkentuu lähempänä lähtöä. Ensimmäinen erä osallistumismaksusta (400 €) peritään heti ilmoittautumisen jälkeen toukokuun aikana.


Ilmoittautuminen aukeaa 3.5. ja sulkeutuu 10.5. Ilmoittautuminen on sulkeutumisen jälkeen sitova. Linkki ilmoittautumiseen julkaistaan kerhon nettisivuilla. Käy vilkaisemassa myös matkaa varten tehtyjä nettisivuja, jonne artikkelit tullaan julkaisemaan sähköisessä muodossa: www.mvr.ayy.fi/seoul


Terveisin,


Terhi Seppälä
Puheenjohtaja
Maa- ja vesirakentajat -kerho ry
terhi.seppala@aalto.fi | www.mvr.ayy.fi
+358 45 1237853