[Mvr-jas] Kesälläkin on tekemistä!
Moi kaikki!
Enää pari viikkoa Wappuun ja sitten tämäkin kouluvuosi alkaa olla ohi. Mutta ei hätää MVR-kerholla on toimintaa kesälläkin, joten merkkaa seuraavat ajankohdat kalenteriisi jo nyt. Lähempänä ajankohtia luvassa lisäarvoa tuottavaa tiedotusta.
* Down Under -kaato la 24.5.2008 Koska kaikki kerhon jäsenet eivät lähteneet matkalle mukaan, on nyt jokaisella mahtava tilaisuus tulla näkemään ja kuulemaan Hong Kongista, Australiasta ja Tokiosta. Ennen kaikkea tarkoituksena on pitää kesän grillikauden avajaiset ja viettää hemmetin mukavaa ulkosalla. Juhlapaikkana toiminee Pesula alias Jarmo Pesun kotipaikka Espoossa. Luvassa ruokaa, juomaa, valokuvia, videoita, hyvä sää, auringon paistetta, kesän ensimmäisiä hellepäiviä, vaatimattomia tarinoita ja ennen kaikkea Kummeli-tarinoita!
* Mommilan soutelu la 19.7.2008 Ammattiainekerhojen perinteikäs osanotto Mommilan souteluun toteutuu tänäkin vuonna. Mukana myös MVR-kerho, älytöntä! Mommilan soutelu on tapahtuma jossa soudellaan kirkkoveneellä. Kirkkaana tavoitteena on useimmiten ollut päästä maaliin. Soutelujen jälkeen on tarkoitus mennä mökkeilemään yhdeksi yöksi. Tässä kohtaa tiedottaja saattaa hieman valehdella, koska ei ole aivan varma ollaanko siellä yötä vai pelkkä ilta. Luvassa teekkarihenkeä, kirkkoveneitä, airoja, pari rakkoa, rakkoja lievittävää käsien uittoa, ehkä hieman juomaa ja ainakin saunaa sekä laiturin pesua. Seuratkaa mm. killan ilmoittelua. Perinteisesti ilmoittautumislistat ovat tulleet kiltikselle ennen Vappua.
* Ensimmäisenä mutta ei vähäisimpänä tapahtumana myös Helsingin geo -excu tämän viikon perjantaina klo 14.00 alkaen. Ilmoittautumislista kiltiksellä!
Kesälomaterveisin,
Ninde Tiedottaja ´08
participants (1)
-
Niko Asikainen