Moi!
Kuten Henry muutama päivä sitten mainostikin, Geotekniikan päivä lähestyy kovaa vauhtia. Kyseessä on seminaari, johon osallistuu vuosittain noin 300 geotekniikan ammattilaista ja alasta kiinnostunutta. MVR-kerho on jälleen kerran mukana päivän järjestelyissä ja nyt kerhon jäsenille on tarjolla mahtava tilaisuus päästä avustajiksi tapahtumaan. Tänä vuonna myös TTY:n infrarakentamisen opiskelijoiden ammattianekerho Seula on avustanut päivän organisoinnissa, joten seminaarissa on mahdollisuus verkostoitua Tampereenkin suuntaan!
Seminaaripäivänä 15.11. työntekijöitä tarvitaan ainakin:
- vastaanottoon jakamaan nimilappuja ja seminaarijulkaisuja ja muutenkin päivystämään päivän aikana - mikkitytöiksi ja -pojiksi luentosaliin - 1 avustaja vaihtamaan luennoitsijoiden PowerPointeja - yleisoppaiksi
Geotekniikan päivä pidetään Finlandia-talossa ja seminaarivieraita alkaa saapua paikalle aamukahdeksan aikoihin. Seminaariesitykset päättyvät viideltä eli avustajien päivä kestää noin kahdeksasta viiteen. Toki on myös mahdollista olla töissä vaikkapa vain puolet päivästä, jos aikataulut eivät mahdollista koko päivän läsnäoloa. Apu on tervetullutta myös seminaaria edeltävänä iltapäivänä/iltana 14.11., kun vieraiden nimilappuja askarrellaan ja päivää valmistellaan Finlandia-talossa klo 15-19 välillä.
Hyvän mielen lisäksi Geotekniikan päivässä avustaneet saavat kiitokseksi myös:
- mahdollisuuden osallistua päivän jälkeen klo 16.45 alkaen pidettävään cocktail-tilaisuuteen - loistavan tilaisuuden tutustua muihin MVR-kerholaisiin, Seulan jäseniin sekä alalla vaikuttaviin ihmisiin - kaadon, joka järjestetään myöhemmin sovittavana ajankohtana
Ei haittaa, vaikket olisi aikaisemmin osallistunut MVR:n tapahtumiin. Geotekniikan päivä tarjoaa mitä mainioimman mahdollisuuden hypätä mukaan kerhon toimintaan!
Jos kiinnostuit, ilmianna itsesi minulle! Vastaan myös mielelläni mahdollisiin lisäkysymyksiin. :)
Syysterveisin, Suvi Soininen MVR-kerhon hallituksen jäsen '12