Hei,
Muutaman vuoden tauon jälkeen meri on taas kunnolla jäässä, joten voimme
mennä lennättämään raketteja Laajalahdelle. Tulevana sunnuntaina 7.2. on
luvassa kaunista, joskin kylmää säätä, joten mennään kokeilemaan.
Viimeisimmän tiedon mukaan jään paksuus on noin 15cm ja se vahvistuu koko
ajan. Silti siltojen lähellä, kivien tuntumassa ja rantakaislikossa voi
olla heikkoa jäätä joten varovaisuus on tarpeen ja jäänaskalit kannattaa
olla mukana.
Aloitetaan kello 12 ja tapaamispaikkana on Servin maijan tien
päätyparkkipaikka Otaniemessä. Kaikki varsinaisen parkkialueen paikat ovat
varattuja, mutta tien varressa on ilmaista parkkitilaa.
Uudet miehittämättömän ilmailun määräykset ovat nyt voimassa. Kerhojen
piirissä tapahtuva lennätystoiminta sai kahden vuoden siirtymäajan jonka
turvin mekin voimme jatkaa rakettien lennätystä lähes samalla tavalla kuin
aiemminkin. Raketit rinnastuvat vapaasti lentäviin lennokkeihin ja ainoa
suuri muutos aikaisempaan on rekisteröityminen, mikäli lentolaite painaa
lähtökunnossa yli 250 grammaa tai sen kyydissä on kamera. Rekisteröinti on
lennättäjäkohtainen ja valitettavasti maksullinen. Rekisteröinnin
yhteydessä 1kk sisällä on mahdollista suorittaa myös ilmainen 5 vuotta
voimassa oleva verkkotentti, joka ei kuitenkaan anna lisäoikeuksia
kerhotoiminnassa siirtymäajalla. Laajalahden jäällä voi lennättää myös
radio-ohjattavia lennokkeja ja kerhon piirissä toimittaessa maksimikorkeus
on 150m.
Olemme kirjoittamassa toimintaohjeita joita kerhon piirissä lennättävän
tulee noudattaa ja se valmistunee lähiaikoina.
Siirtymäajan määräys OPS M1-32
https://www.traficom.fi/sites/default/files/media/regulation/OPS%20M1-32_20…
Ilmailuliiton sivusto uusista määräyksistä:
http://lennokkimaarays.ilmailuliitto.fi/
Traficomin miehittämättömän ilmailun sivusto:
https://droneinfo.fi/
Droneoperaattoriksi rekisteröityminen:
https://droneinfo.fi/fi/rekisteroityminen-ja-teoriakoe
Terveisin,
Timo
Suomen Avaruustutkimusseura ry